Arkisto: Pääkirjoitukset

Harmaat viikset, rusetti ja puku. Silmien alle piirtyvät varjostumat. Kustantaja Tor Bonnierilta kysyttiin Ruotsin televisiossa vuonna 1963, mikä on ollut pitkässä kustantajaurassa kiehtovinta. “Olen saanut nähdä isojen norsujen tanssivan”, kahdeksankymmenvuotispäiväänsä […]

PÄÄKIRJOITUS 2/2022 – Juhlat ovat taiteilijaelämän näkyvin ilmenemismuoto. Näyttelynavajaiset, julkistamistilaisuudet, epäviralliset illanistujaiset työhuoneilla ja ateljeissa – näistä on säilynyt piirroksia, maalauksia ja valokuvia, joita myös käytetään kuvituksena tutkimuksissa, artikkeleissa ja elämäkerroissa. Itse taiteellinen työ jää useimmiten hämäriin; suuren yleisön näkyville nousee riemu ja vapautuminen juhlissa.

PÄÄKIRJOITUS 1/2022 – Harvassa ovat kirjailijat, jotka eivät mieti näkyvyyttään. Tätä luullaan huomionkipeydeksi tai itsekeskeisyydeksi. Toki niistäkin voi olla kyse, mutta vielä enemmän rahasta. Rahasta puhumista pidetään edelleen sivistymättömänä, erityisesti kulttuurin ja taiteen yhteydessä. Toimeentulosta puhuville taiteilijoille ja järjestöille hymähdellään: kyllä ne jaksavatkin niistä pennosistaan kantaa huolta.

PÄÄKIRJOITUS 4/2021 – Suomessakin on vihdoin saatu nauttia tanskalaisen Tove Ditlevsenin tuotannosta. Ditlevsen kirjoitti 1960–1970-lukujen vaihteessa trilogian lapsuudestaan, nuoruudestaan ja avioliitostaan. Tanskalaisessa Wikipediassa Ditlevsenin teossarjan osia luonnehditaan sanalla erindring, ’muistelma’. Sarjan kolmannen osan ilmestyttyä Ditlevsenin ex-puolisoiden lesket uhkasivat haastaa kirjailijan oikeuteen kunnianloukkauksista ja kritiikeissä moitittiin kirjailijaa iilimatomaisesta hyväksikäytöstä.

PÄÄKIRJOITUS 3/2021 – ”Elokuva on uni jonka uneksimme yhdessä”, on Jean Cocteau sanonut. Pandemia-aikana Cocteaun lause tuntuu erityisen viiltävältä. Kun katsomot ovat rajoitusten vuoksi lähes tyhjiä, puuttumaan jää yhteinen hengitys, sydämensyke, liikutuksen ja ilon aaltojen vyöryntä.

PÄÄKIRJOITUS 2/2021 – Mistä puhumme, kun puhumme kirjailijan ammatista? Yksinkertaisin vastaus on ilmiselvä: taiteilijan työstä ja kutsumuksesta. Mutta parin viime vuoden aikana kirjailijan ammatin määrittelystä on tullut myös kulttuuripolitiikan väline.

PÄÄKIRJOITUS 1/2021 – Otsikko on lainaus Eeva-Liisa Mannerin runosikermästä Kambri vuodelta 1956, sen kolmannesta runosta, jonka otsikko on (Myöhäiset kirjat). ”Ahkerilla eläimillä” runoilija tarkoittaa ihmisiä. Eeva-Liisa Mannerin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta.

PÄÄKIRJOITUS 4/2020 – Aivan alkuun tärkein: emme vastusta äänikirjaa. Tietenkään. Suomen Kirjailijaliitto on ottanut syksyllä 2020 kantaa ainoastaan siihen, miten äänikirjoista kertyy tuloa kirjailijoille. Media oli kysellyt liitolta jo pidemmän aikaa tietoja äänikirjan tuotoista, samoin jäsenistö. Kesällä 2020 tehty selvityksemme antoi vastauksia näihin kysymyksiin.

PÄÄKIRJOITUS 3/2020 – Kun pohdimme Kirjailija-lehden teemoja viime vuonna, emme osanneet odottaa, mihin asentoon maailma heilahtaisi. Ajattelimme silloin teemaa ”kirjailijan polut” enemmän symboliselta kannalta. Nythän rajat ovat sulkeutuneet tiukasti ympärillemme. Polut tuntuvat kiertävän kehää tai päättyvän umpikujaan.

PÄÄKIRJOITUS 2/2020 – Elämme kielten välissä. Mekin, joille alueemme valtakieli on äidinkieli. Kirjoitamme paitsi kielessä myös kieltä vastaan. Uuden ilmaisun etsiminen tai sanojen antaminen sanattomalle on sitkeässä aineessa tempoilemista. Me kirjoittajat jaksamme kuvitella kielen olevan jaettavissa ja ymmärrettävissä vielä sittenkin, kun rakastuneet ovat jo uupuneet.

PÄÄKIRJOITUS 1/2020 – Vauvanruoka, kotiruoka, kouluruoka, työpaikkaruoka, armeijaruoka, laitosruoka – syöminen yhdistää kaikkia maailman ihmisiä siitä hetkestä lähtien, kun synnymme. Ruoka ei ole pelkästään yksityinen eikä itse valittavissa oleva asia; me kaikki syömme elämämme aikana myös muiden valmistamaa ruokaa, muiden suunnittelemien ruokalistojen mukaan.

PÄÄKIRJOITUS 4/2019 – Minulla on kotonani lukuisia kirjahyllyjä. Ja lisäksi minulla on Ihanimpien Kirjojen Hylly. Ihanimmista kirjoista monet ovat runokokoelmia. Niihin voi palata aina uudestaan, ja monet niistä on rakastettu risoiksi. Miten monta kertaa olen ehtinyt kulkea Eeva-Liisa Mannerin seurassa Tämän matkan? Runon lukeminen ei vie kauan, mutta runossa viipyminen voi viedä koko elämän mitan.

PÄÄKIRJOITUS 3/2019 – Rauha S. Virtasen muistotilaisuudessa tänä keväänä käsitin, miten kirjallisuus rakentaa paikkoja meihin. Kun ystävät ja omaiset muistelivat vahvaa, lämmintä ja väkevästi kantaa ottanutta Rauhaa, minä ajattelin Seljan taloa. En koskaan tavannut sen luojaa, joka kuitenkin oli yksi elämäni tärkeistä vaikuttajista.

PÄÄKIRJOITUS 2/2019 – Otsikko on sitaatti Hanna Nikkasen tähän lehteen kirjoittamasta Vieraskynä-artikkelista. Nikkanen arvelee, että tulevaisuudessa, kun ilmastonmuutoksen vaikutukset aletaan nähdä tarkemmin, taide pystyy näyttämään paitsi kriisin, myös siitä versovat mahdollisuudet.